Kesän aikana lähestyvät kunnallisvaalit ovat herättäneet monenlaisia ajatuksia ja viime päivien aikana olen tehnyt päätöksen -en lähde ehdokkaaksi. Tässä elämäntilanteessa ja elämänvaiheessa on pakko laittaa asioita järjestykseen. Kotona on kuitenkin ne kaksi tärkeintä asiaa, eli pojat, joiden lapsuudessa on asioita, joita en halua jättää näkemättä ja kokematta sen takia, että “kulta pieni, äidin pitää mennä, äidillä on kokous”. Varsinkin kun erossa oloa tulee muutenkin työni takia ja sen johdosta, että pojat ovat isänsä kanssa. Tavalliset, kiireettömät arki-illat ovat olleet viimeisten vuosien aikana luksusta, jota haluan lisää.
Päätös oli yllättävän rankka ja vaikeakin, omalla tavallaan olen päässyt sisään kunnalliseen päätöksentekojärjestelmään ja oppinut sen toimintamekanismeja, jotka eivät käytännössä mene ihan niin, kuin aikoinaan hallinto-oikeuden peruskurssilla opeteltiin! Olisi ollut myös hienoa olla mukana rakentamassa uutta Seinäjoen kaupunkia ja nähdä läheltä sen prosessin eteneminen.
Luottamustehtävissä tarvitaan myös naisia, nuoria, perheellisiä ja nuoria perheellisiä naisia. Tavallaan tuntuu, kuin jollain tavoin pettäisin sen, minkä puolesta olen niin kiivaasti ollut.
Vaalien lähestyessä saattaa tulla kyllä haikeutta ja jonkinasteista “luopumisen tuskaa”, koska kunnallispolitiikka on vienyt yllättävän paljon aikaa viime vuosina. Toivottavasti aikaa jäisi vähän itselle ja ennen kaikkea pojille. Pojista nuorempi syntyi kaksi kuukautta viime vaalien jälkeen ja kuusi päivää ennen uuden valtuustokauden alkamista, hän on todellakin elänyt tässä hommassa mukana 
.
Toisaalta, ehkä tämä elämä tästä rauhoittuu ja lähden mukaan ensi kerralla. Jos joku asia on varmaa, niin ainakin se, että kunnallisvaalit on joka neljäs vuosi!
