Juhannuksen saa viettää kotona!

Miltä kuulosta juhannus pienessä mökissä sadetta pitämässä kahden pojan (joilla “ei ole mitään tekemistä” ja “miten niin, miksei saa mennä uimaan?!”) ja yhden koiranpennun (joka ei ole sisäsiisti) kanssa? Kamalalta? Niinpä. Senpä takia me päätimmekin viettää juhannuksen tänä vuonna kotona!

Ei tarvinnut tiskata käsin, ei yrittää polttaa kosteita puita takassa tai nuotiossa, ei huitoa savua kauemmas silmistä, ei syödä hiiltynyttä ruokaa, ei tappaa hyttysiä tai muutakaan sellaista, mikä kuuluu sateiseen mökkielämään. Sen sijaan grillasimme ja nautimme lämpöisellä lasitetulla terassilla sateen ropinasta ulkona, kyläilimme ja rentouduimme. Naapurissa oli tehty samansuuntainen johtopäätös säätilanteesta ja pojat saivat kerrankin leikkiä pihalla yhdessä illalla niin myöhään kuin jaksoivat ja pelata päivällä pleikkaria ilman nalkutusta ja rajoituksia. Joten juhannus oli heidän osaltaan kuulemma ihan huippu!

Lauantaina juhlistimme vanhemman pojan synttäreitä Power Parkin huvipuistossa. Laitteisiin ei juuri tarvinnut jonottaa, vaikka emme todellakaan olleet ainoita, jotka olivat keksineet että se olisi loistava päivä viettää huvipuistossa. Onneksi olimme varautuneet sadetakeilla ja vaihtovaatteilla, joten hauskaa oli, vaikka vettä tuli välillä kaatamalla.

Luojan kiitos, juhannuksen saa viettää kotona!

Kuinka vanha pitää olla, että…?

Minulla on aivan loistavat naapurit! Meillä on ollut tontilla vanha, lahonnut kuusi, jonka rapistumista on seurattu ja pelätty sitä, koska myrsky kaataa sen ja mihin suuntaan ja minkä talon päälle. Ongelmalliseksi puun kaatamisen on tehnyt sen sijainti neljän talon tonttien risteyksessä (harmittavasti juuri minun puolella!), joka suunnassa on ollut jokin rakennus, rakennelma, aita tai kasvimaa,joka on estänyt kaatamisen. Tänään kun tulin töistä, puu oli kaadettu, rungon palat kärrytty naapurin puolelle ja roskatkin haravoitu! Apuun oli löytynyt todellinen ammattimies, joka kaatoi puun käytännössä ilman mitään näkyvää jälkeä. Hienoa, Kiitos!

Muutoin minusta on välillä viime aikona tuntunut samalta, kuin Adolf Ehrnroothista sen vanhan vitsin mukaan, jossa hän tuli kotiin Suomalaiselta Clubilta, ehkä hieman myöhäiseen ajankohtaan, ja eteisessä vaimo tuli moittimaan kotiin tuloaikaa, johon jalkaväenkenraali ja Mannerheim-ristin ritari totesi kuulemma, että “kuinka vanha pitää olla, että saa tulla kotiin niin myöhään kuin haluaa? Tuota teemaa kotiintuloajasta tosin voisi laajentaa ihan loputtomiin…

Ja se “vitun järkevä päätös” oli oikea!! Eikö tavallaan ärsyttävää myöntää?! Tämän perheen uusin pentu on nopeasti löytänyt paikkansa ja olemme kaikki aivan ihastuksissamme! Tuntuu, että kerrankin kävi niin, että vaikea päätös osoittautui kuitenkin oikeaksi ja vielä todella nopeasti.

Sauna, Suklaa ja Sibukka

Hieno fiilis! Tulin juuri saunasta ja avasin suklaalevyn (170 g, onko niitä muita kokoja?) ja sibukan (omppu ligt, onko niitä muita?). En siis ole Provinssissa. En, vaikka minulla olisi ollut tälle illalle vapaalippu. Onko minusta tullut vanha? Toivottavasti ei! Ja aion siis olla siellä taas ensi vuonna, mutta tänä vuonna yhteensattumien summa johti siihen, että olen kotisohvalla ja katselen Kirkan muistokonserttia televisiosta -ja en haluaisi olla missään muualla.

Siivoamisen jälkeen, sauna, suklaa, sohva ja sibukka tuntuu tosi hyvältä! Tuohon voisi kyllä tietysti lisätä vielä jotain, että ilta olisi täydellinen…

Huomenna meille tulee perheenlisäystä: pieni, purentavikainen narttu. Kuulostaako tutulta? Tällä kertaa tämä kerry-narttu ei tule kylään, koekäyttöön eikä mitään sellaista, vaan jäädäkseen.

Tuli tehtyä ihan vitun järkevä päätös

Nyt oikeasti vituttaa aika rankasti -suoraan sanoen. Meillähän on ollut se pikkuinen (viime torstaina 7,3 kg…) slovakian cuvac kyläilemässä. Päätös siitä, pidetäänkö se vai ei, piti tehdä nyt viikonloppuna. Päätös oli, että se vietiin perjantaina takaisin… Päätös oli ennen kaikkea järkipäätös; iso koira, pienet lapset, vaativa rotu, mitä jos en pärjääkkään, jne. jne.

Ja nyt harmittaa, ihan älyttömästi. Se sopeutui meille hyvin ja oli ihan älyttömän suloinen! Se mikä mietitytti oli se, että en olisi vielä voinut jättää sitä vanhemman pojan kanssa kotiin niin, että en olisi itse ollut paikalla, koska heillä ei todellakaan ollut vielä selvillä se, kuka oli tämän lauman alimmainen ja pentu näki pojat lähinnä kai koirina, joiden kanssa kuului riehua, riehua ja riehua. Muuta ongelmaa käytökseen tai muuhun liittyen ei ollut, joten nyt mietin, että olinko liian hätäinen?

Tosiasia kai on, ettei 9-10 viikkoinen pentu vielä todellakaan ole salonkikelpoinen, toisaalta myöskään pojat eivät ole hirveän tottuneita olemaan koirien kanssa, joten sopeutumista oli, ja olisi ollut, molemminpuolin. Kyseessä kun ei todellakaan ollut mikään ongelma tapaus, vaan iloinen, energinen, leikkisä ja erittäin suloinen pentu. Lasten kanssa heillä oli myös aivan loistavia hetkiä, silloin kun kaikkien “energia-taso” oli sopivalla kohdalla. Harkitsinkin, että olisin pistänyt pennun aitaukseen silloin, kun en itse ole kotona, mutta toisaalta tämän porukan toinen aikuinen oli sitä mieltä, että koiran paikka ei ole yksin aitauksessa ja että se ei olisi ollut oikein sille.

Niinpä perjantai-ilta itkettiin, lauantai oltiin haikeana ja tänään on yritetty katsella muita rotuja. Niitä vaan tulee koko ajan verrattua tähän pikku-naiseen, joka todella vei sydämemme! – ja mikään niistä ei tunnu miltään. Ja mielessä on käynyt, että saataisiinko se vielä takaisin, jos oikein oikein oikein pydettäisiin…

Olen tämän kahdenviikon aikana kuullut hirveän määrän varoittelua koirista, ja isoista koirista erityisesti, lasten kanssa. Kiitos kaikista niistä! Ne ainakin menivät perille ja tein siis tämän ihan vitun järkevän päätöksen.

Strategia, Strategia, Strategia

Minulla on siis periaatteessa kaksi eri työnantajaa, vaikka sinänsä työnkuva molempien osalta on suunnilleen sama, joten eroa ei aina käytännössä näiden välillä huomaa. Kahdentyönantajan-loukku tulee ilmi lähinnä sen tyyppisissä tilanteissa, kuin kahdet pikkujoulut (mikä on sinänsä loistavaa!), kahdet esimiehen arvostelut (mikä on rasittavaa!), heitä tulee kyllä verrattua keskenään, joten sinänsä arvosteleminen voi olla nopeampaakin, ja nyt viimeisimpänä: kaksi strategiatyötä.

Nämä molemmat organisaatiot puuhaavat siis nyt yhtaikaa itselleen strategioita, sitä varten on kilpailutettu ja valittu ulkopuolinen konsulttifirma, jonka kanssa sitten mietitään, että mitä tehdään, miksi tehdään, miten tehdään ja ennen kaikkea -mitä pitäisi tehdä. Kun näitä ajatuksia ja teemoja sitten muovataan lyhyiksi ja helposti muistettaviksi lauseiksi, on tuloksena uskomaton määrä tyhjää tautologiaa, joka todella vaatiikin ammattilaisen muovaamaan siitä jotakin, jota voidaan strategiaksi kutsua.

Jos visioksi määritetään “aktiivinen toimija”, tarkoittaako se käänteisesti, että tällä hetkellä ollaan saamattomia nahjuksia? Entä “edelläkävijä” ? Kenen edellä tämä tyyppi kävelee ja ovatko muut perässähiihtäjiä? Onko kansainvälisyys arvo tai tavoite sinänsä? Vai onko se tavoiteltavaa ainoastaan, jos siitä on jotain hyötyä jollekin? Entä pitäisikö verbi “tuottaa” varata ainoastaan sellaisille tuottajille, jotka konkreettisesti tuottavat jotain, vaikka viljaa.

Tällä viikolla työintoani uhkaa vain yksi asia ja se on: strategia, strategia ja strategia.