Olen ollut pitkän aikaa hiljaa, tämä johtuu paljolti siitä, että jouduin olemaan erossa läppäristäni useita päiviä ja sen jälkeeen se joutui johonkin viruskaranteeniinkin. Ero läppäristä oli muuten yllättävän rankkaa! Entinen työkaveri heitti joskus vitsinä, että “menet varmaan sen kanssa sänkyynkin” -Voi kuule, kuinka oikeassa olitkaan! No, ehkä tästä aiheesta joskus lisää… Reissu autolla ihanan miehen kanssa Como-järven rannan pieniin kyliin kuulostaa täydellisen romanttiselta ja sitähän se olikin, mutta reissulla rakastuin myös johonkin toiseen -Italiaan.
Yövyimme muutaman yön pienessä hotellissa, jossa oli pienen pienet huoneet, loistava näköala vuorille ja kylään, sekä miellyttävä ja täysin hyvää italiaa puhuva henkilökunta. Päätin, etten anna yhteisen kielen puutteen häiritä, vaan haluan nauttia viiniä, keskustella ruokalistasta ja paikallisista nähtävyyksistä. Kuvittelin, että meillä oli sujuva yhteisymmärrys henkilökunan kanssa; He puhuivat italiaa ja minä puhuin käsilläni. Sain kaiken haluamani ja nautiskelin (kaiken sen lisäksi mitä en tänne julki kirjoita) loistavasta ruuasta ja hyvästä viinistä (näinhän siis Italiassa kuuluu tehdä). Tosin kerran sain lämpimän maidon tilatessani lattea ja eräs vanhempi herrasmies tiskin takana nosti kätensä ylös ja juoksi pois huutaen “Signora ingeleesee!!! Singnora ingeleeseeeeeee!!!”. En tajunnut olevani niin pelottava.
Hotelli oli muutenkin paitsi romanttinen myös värikäs ja kuuluisa pitsoistaan, jotka on mainittu myös eräässä kuuluisassa ravintola-oppaassa. Ravintolasali olikin täynnä illalla ja suurin osa porukasta oli paikallisia. Lauantai-iltana seurasimme tapahtumasarjaa, jota on vaikea kuvitella Suomeen, mutta jota paikalliset eivät juuri ihmetelleet. Naispuolinen tarjoilija huolehti koko reilun parinkymmenen hengen ravintolasalista yksin. Hän tarjoili, siivosi ja valmisteli pöydät, otti tilaukset, jutteli asiakkaiden kanssa ja kantoi pöytiin lisää juotavaa. Tahti kiihtyi ja asiakkaiden määrä kasvoi pitkin iltaa. Tarjoilija alkoi suunnilleen juosta pöytien välillä ja vaikka hän kuinka hymyili pirteästi ja kiisi pitkin salia, alkoi odotteluaika pöydissä kasvaa.
Alkusalaattien jälkeen alkoi keittiöstä kuulua äänekästä huutoa. Sali hiljeni hetkeksi -mutta puhe jatkui nopeasti, joten ei ilmeisesti ollut kyseessä mikään epätavallinen juttu. Tämän jälkeen saliin ilmeistyi lisäksi kaksi miespuolista henkilöä, jotka kiersivät salissa, ottivat tilauksia, eivätkä puhuneet englantia. Ei muuten puhunut se naispuolinen tarjoilijakaan, mutta hän ymmärsi kaikki käsimerkkini ja vastasi samalla tavalla takaisin. Häntä ei näkynyt vähään aikaan, kunnes hän juoksi ja jakoi vesikannuja pöytiin, kaulaliina kaulassa heiluen. Tämän jälkeen koko henkilökunta vetäytyi keittiöön ja alkoi taas erittäin äänekäs mielipiteiden vaihto, minkä jälkeen alkuperäinen tarjoili pyyhälsi saliin ja suoraan erääseen pöytään ja antoi sen kuulla kunniansa. Sanoja emme ymmärtäneet, mutta äänenkäyttö ja elekieli kertoi kaiken: hän oli koko viikon ollut sekä aamu- että iltavuorossa ja vastannut koko salista kokonaan yksin. Kun asiakkaita on salin täydeltä, ei ole mahdollista, että yksi ihminen ehtisi tehdä kaiken. Loppujen lopuksi nainen otti, kääntyi ja häipyi ovesta ulos. Ilta jatkui ja kaksi miestarjoilijaa yrittivät pärjätä. Tuloksena oli kaoottinen tilanne, jossa asiakkaat eivät enää saaneet mitä halusivat -mekään emme saaneet edes laskua ja lähdimme huoneeseen. Se ei sinänsä haitannut, koska yllätys yllätys, ruokailu oli täysin oikein laitettu huoneemme laskuun. Italialainen järjestelmä toimii. Eri tavalla kuin Suomeessa, mutta lopputulos ratkaisee.
Se mitä tuolta illalta jäin miettimään on se, että oliko äänekäs sananvaihto keittiössä ja salissa kamala riita, niin kuin sitä suomalaisesta näkökulmasta yhtäkkiä arvioisi, vai italialaisittain arvioiden -hyvä ja rakentava keskustelu.
