Vettä tulee, ei se mitään! Ollaan oltu mökillä, uitu, rentouduttu ja vietetty hauskoja iltoja hyvässä seurassa. Se, että ulkona ei ole helteistä on oikeastaan aika vapauttavaa – ei tarvitse koko ajan stressata siitä, miksei ole ulkona makaamassa auringossa. On ollut aivan loistava lomasää!
Lehtien kestoaiheina tuntuu olevan revittely erilaisten julkkisten onnistuneilla tai vähemmän onnistuneilla laihdutustarinoilla, väittely hiilareiden hyvyydestä / pahuudesta ja nyt viimeksi saatiin ihailla iltiksestä Lolan “paluuta”. Joo, oon aika kateellinen!!! Ja laihdutus sinänsä olisi kyllä varmaan ajankohtaista, kuten kunnon kohottaminenkin, en kiellä yhtään.
Tavallaan olisi aika kiinnostavaa aloittaa julkinen laihduttaminen tai treenaaminen, ilmoittaa kaikille, että nyt minä muuten laihdutan! Tai “tavoitteenani on osallistua maratoonille ensi vuonna.” Sen jälkeen ei voisi enää perääntyä tai tuntisi itsensä surkeasti epäonnistuneeksi. Tuo maratooni on jotenkin parempi, kun pelkkä laihduttaminen, koska siinä se laihtuminen, joka sinänsä on pääasia, tulee jotenkin siististi sivussa. Sitä paitsi olen huomannut, että maratooni-harjoittelussa voi loukata itseään mitä moninaisemmilla tavoilla, mikä estää edistymisen ja treenaamisen ilman, että sinänsä luovuttaa…
Näin kahden lapsen ja yhden avioeron jälkeen oma kroppa ja fysiikka ei välttämättä ole ollut se ensimmäinen ja ainut asia elämässä, johon jaksaisi tai yleensä voisi panostaa niin jumalattomasti. Nyt tässä viime aikoina kadonneen vyötärön metsästys ja kunnon kohottaminen on kuitenkin alkanut tuntua houkuttelevalta. En tosin tiedä miten sen tekisi, kun tuota aikaa meinaa olla rajallisesti ja töissäkin pitää käydä.
On muuten alkanut ihan tajuttomasti ärsyttämään ne lehtien laihdutus-jutut, jotka menee, että “kaikki syyt olla liikkumatta, ovat tekosyitä”. Vois tulla kokeilemaan tätä elämää joskus pariksi kuukaudeksi nämäkin syyllistäjät. Ja mitähän tapahtuisi, jos kaivaisin sen ajan, niinkuin eräässäkin lehdessä neuvottiin, “aamusta ennen töihin lähtöä”. Jep. Jättäisinkö 3,5 ja 8 vuotiaat keskenään kotiin ja lähtisin lenkille?! Siihen voisi olla sanottavaa jo monellakin taholla.
No, yritän keksiä jostain aikaa ja itsehillintää ja LOPETTAA napostelun ja suklaan syömisen, siitä tulee kyllä rankkaa… Olisko hyviä ideoita siitä, miten saisi kuntoiltua ja siis ennen kaikkea laihduttua? Muistaen, tästä elämäntilanteesta johtuvat realiteetit. Eikä please sitä neuvoa, että “ota lapset mukaan”! 3,5 vuotias vilkas poika ei oikeesti jaksa istua rattaissa mukana enää tämän enempää, muuten menee kyllä jo kiusaamisen puolelle.
Näissä mietteissä tänään. Taidan aloittaa sen terveellisen ruokavalion ja maratoonille treenaamisen -huomenna. Tänään nautin loistavasta lomasäästä!